Elonin kuopattua Twitterin rahaa poltteli vielä hiukan taskun pohjalla. "Jospa ostan FIFA:n" hän totesi neuvonantajalleen papukaija Zazulle. "Qrrraaat" vastasi Zazu. "Ai ei ole ostettavissa? Älä Zazu naurata, edellisen kerran ne pelas aavikolla jouluna" ja kaikilla oli mukavaa Elonin järjestäessä kisat Marsissa vuonna 2034.
Pahkasika lopetti kun maailma oli liian hullu satiirille.
Hyviäkin asioita tapahtuu. Lykke Li palas Yttlingin tehtaalle ja tuli sairaan hyvä levy.
Jes! Siinä on kova nimi. Miksei vaikka Miqu Sagittarius tai Capricorn? Tähän sen tarkemmin liittymättä diggaan Lykke Lin uudesta levystä varauksetta. Miinukseksi voisi laskea sen, että lyhyen levyn kaikki biisit eivät ole 10/10-tasoa. Oskari Onninen pisti odotukset matalalle Ruotuväen kahden tähden arviossaan, mutta toisaalta siinä ei sanottu musasta mitään joten...
Tossa tommonen kertsibiisi. Koko levy on jännä yhdistelmä hittimeininkiä ja depistä. Kevyttä mutta depistä kuitenkin. Ai niin se sana taitaa olla melankolia. Biiseistä oli varmaan kaikenlaisia miksauksia, ja levyllä valitun nipun linja heiluu välillä oudosti, mutta ei sekään häiritse. Mulle jos olisivat tehneet tätä niin ekan biisin jälkeen kaikissa olisi saanut olla isompaa orkestraatiota.
Tää piti laittaa jo ekaan postaukseen Uncutin Oasis-kokoelmanumerosta:
"[Interviewer]- Has anyone actually told you to your face that they don't like your music?
[Noel Gallagher]: No. The last person was Mick Hucknall, saying our last album [Be Here Now] was average. And, you know, when someone like that says some things like that you have to take them on board, because if anyone knows the sound of average music it's fucking Mick Hucknall."
Tiedetään, paras bändi. Otetaanpa perjantain kunniaksi yksi semmoinen:
