sunnuntai 29. marraskuuta 2015

MSP = BD =

ketjua voisi varmasti jatkaa, mutta ei välttämättä paremmilla bändeillä. Huomioni kiinnittyi The Everlastingin kertsin riviin "In the beginning, when we were winning" -  miten en ollut aiemmin yhdistänyt tätä Broder Danielin biisiin "When We Were Winning"? Pohdin mitä kaikkea muuta yhteistä näillä bändeillä on, koska intuitioni sanoi että nämähän ovat ihan samaa juttua, ja juuri siksi pidän ja ennen kaikkea silloin aikanaan pidin näistä niin kovasti.

Yhteistä on esimerkiksi korostettu "me vastaan muut" asetelma, bändi jenginä, jota muu maailma ei ymmärrä. Tämähän ei ole harvinainen teema mutta kuitenkin. Tyttöfanit. Jonkinlainen älykäs ulottuvuus, haastatteluissa ja sanoituksissa yritetään sanoa jotain, ja niitä pidetään tärkeinä koska voidaan sanoa jotain sellaisen formaatin puitteissa mistä muut bändit ei välitä. BD:n sanoitukset toki olivat dadaa, mutta fiksuilua sekin oli. Lavalla on agressiota ja fyysisyyttä, mutta sen ulkopuolella ei todellakaan vedetä machona, päin vastoin.

Musa on erilaista, vaikkakin halutessaan siitä löytää yhtäläisyyttä kehityksen kautta, molemmat lähtivät punkimmasta ilmaisusta liikkeelle, arvatenkin ihan käytännön syistä. MSP varioi tyylin suhteen paljon enemmän, ja kikkailu on täysin sallittua, kitarasooloissa jopa suotavaa. Myös laulajan kyvyssä hallita instrumenttinsa on hiukan eroa.

MSP:
 

BD:




Bonus: jossain brittimusalehdessä kehuttiin 90-luvun lopussa Manicsia: parhaat sanat, parhaat se ja tämä ja tuo, ja yhtenä mainittuna parhaat sointukierrot. Eipä tuu liian usein vastaan tämä, vaikka esim. Loven Forever Changesista kirjoitettaessa sointukiertojen arviointi olisi paikallaan aina. Hyviä kulkuja on kyllä.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Yllätys

Odotin joko a) väsynyttä menoa b) huonoa uudistumista tai c) näiden mystistä komboa. Sain jotain muuta ikisuosikiltani Idlewildilta.

Ensinnäkin olen myöhässä asiani kanssa siksi, että tätä levyä ei ole näkynyt missään, ja olen idealistina ajatellut ostaa levyjä kivijaloista. No, olen toki ollut myös vetelä. Tilaamaan jouduin, ja olen ollut pullollani tyytyväisyyttä.

Levyn avautuminen meni kuten 100 Broken Windows, eli eka rundi antoi ei mitään, ja tokalla loksahti liki kaikki. Näin käy vain Idlewildin kohdalla. Tulin sellaiseen tulokseen, että tämä johtuu bändin tahattoman humoristisista ominaisuuksista, ja siitä että epäilen pitäväni vähiten niistä biiseistä joista he pitävät itse eniten. Aikanaan vaikka joku Little Discourage oli listani häntäpäässä ja sitä ne tuntuvat soittavan vieläkin.

Huumoria on mielestäni tän uuden avausbiisi, riffit, "jyräävyys" ja Roddyn runonlausunta siinä päällä, ensin vituttaa ja sitten naurattaa. Mutta sillä tapaa lämpimästi. Jees, tämmöstä on siellä täällä, eikä siinä mitään, tämä ominaisuus on myös kääntynyt yhdeksi monista asioista joista pidän tässä bändissä.

Sitten huippubiisi Nothing I Can Do About It:


Kuuntelin autossa tätä toista, levyn avannutta kierrosta, ja kun tämä lähti niin lähti lujaa. On yksinkertaisesti hyvä biisi, jossa on tunnetta ja se välittyy. Klassiset Idlewild-elementit löytyy, tuttua vaikka American Englishista, rakenne ja melodioiden tyyli stemmoineen. Tätä minä rakastan.

Seuraava Every Little Means Trust menee tasan samaan kategoriaan. Muita maininnan arvoisia olkoon On Another Planet (skeitataanko taas?), Use It If You Can Use It (torvia, jammailua, jees!) ja So Many Things To Decide (made important decisions far too late in life?). Vähän on Roddyn ääni madaltunut mutta useimmissa biiseissä ihan yhtä hyvät fiilikset tulee.

Mitään uutuuden hyvyydestä pois ottamatta hiukan nostalgiaa, olihan tää aikamoista:

 
(Captain löytyy samasta setistä myös, se on vielä parempi kuva tästä ajasta)


 

torstai 5. marraskuuta 2015

No.

Kuten Aarnio sanoi peruuttaessaan naapurin koiran päälle. Mestarin titteli kannattaa nyt maahanmuuttokeskustelun liennytyksen nimissäkin siirtää Halla-Aholta Pasilan miehelle. Seuraavaan käsikirjoitukseen vaihtaisin kyllä eliittinaisten toimituspaikaksi arabimaiden sijaan avaruuden ja Veiko voisi olla vatsasta puhuva dromedaari. Will Smith tai Samuli Jackson päärooliin.

Setelit on tosin jo käytetty, että rahoittajaa pitäisi sitten hakea. Ei liene suurempi ongelma.

Musiikin keinoin kuvaisin tätä näin:

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Pään räjäyttävää supermusaa

Siinä uusi vähemmän vaatimaton termi jolla voisin tuotoksiamme kuvailla. Otetaan viestinnässä semmonen 180:n asteen käännös. Koska mitään ei ole ulkona, annan kaksi esimerkkiä jotka täyttävät otsikon kriteerin:


ja


There you go.