MSP = BD =

ketjua voisi varmasti jatkaa, mutta ei välttämättä paremmilla bändeillä. Huomioni kiinnittyi The Everlastingin kertsin riviin "In the beginning, when we were winning" -  miten en ollut aiemmin yhdistänyt tätä Broder Danielin biisiin "When We Were Winning"? Pohdin mitä kaikkea muuta yhteistä näillä bändeillä on, koska intuitioni sanoi että nämähän ovat ihan samaa juttua, ja juuri siksi pidän ja ennen kaikkea silloin aikanaan pidin näistä niin kovasti.

Yhteistä on esimerkiksi korostettu "me vastaan muut" asetelma, bändi jenginä, jota muu maailma ei ymmärrä. Tämähän ei ole harvinainen teema mutta kuitenkin. Tyttöfanit. Jonkinlainen älykäs ulottuvuus, haastatteluissa ja sanoituksissa yritetään sanoa jotain, ja niitä pidetään tärkeinä koska voidaan sanoa jotain sellaisen formaatin puitteissa mistä muut bändit ei välitä. BD:n sanoitukset toki olivat dadaa, mutta fiksuilua sekin oli. Lavalla on agressiota ja fyysisyyttä, mutta sen ulkopuolella ei todellakaan vedetä machona, päin vastoin.

Musa on erilaista, vaikkakin halutessaan siitä löytää yhtäläisyyttä kehityksen kautta, molemmat lähtivät punkimmasta ilmaisusta liikkeelle, arvatenkin ihan käytännön syistä. MSP varioi tyylin suhteen paljon enemmän, ja kikkailu on täysin sallittua, kitarasooloissa jopa suotavaa. Myös laulajan kyvyssä hallita instrumenttinsa on hiukan eroa.

MSP:

 

BD:

Bonus: jossain brittimusalehdessä kehuttiin 90-luvun lopussa Manicsia: parhaat sanat, parhaat se ja tämä ja tuo, ja yhtenä mainittuna parhaat sointukierrot. Eipä tuu liian usein vastaan tämä, vaikka esim. Loven Forever Changesista kirjoitettaessa sointukiertojen arviointi olisi paikallaan aina. Hyviä kulkuja on kyllä.