maanantai 28. marraskuuta 2016

Mikä on

parempi kuin Lasse Männistön runoilta tai Laura Rädyn hikinen slide-kitara groove? Vaikka tää:



ja ehkä tsägällä tää:

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Pori

Käsillä se hetki kun olisi aika tarttua kynään ja skrivailla uuden megahitin sanat paperille. Vähän tässä testailen mitä päästä tulee tähän blogialustaan. Ei hyvältä vaikuta! Ramppikuumetta!

Pori on hieno merellinen kulttuurikaupunki. Neumann, Lindholm, Henkka Saari, Nikita Fougantine, kaupunki on antanut paljon enemmän kuin äkkiseltään osasin ajatellakaan (lunttasin wikipediasta). Olen kerran käynyt, basistimiehemme vähän useammin. Kaunista oli, vilpittömästi, enkä saanut selkääni.

Tässäpä aasinsilta, kaupunkiin on vastikään perustettu levykauppa, jonka valikoimasta löytyy myös meidän albumimme. Tätä nykyä levykauppaa ei joka pitäjässä ole ensinkään (tähän viittaa mm. tämänkin kaupan nimi, Porin Levykauppa), saati että kauppa olisi palvelualtis. Tuolla homma huhujen mukaan toimii, levyjä tilataan ja juttua vaihdetaan. Onnea ja menestystä!


maanantai 7. marraskuuta 2016

Tule hyvä arvostelu, älä tule paha arvostelu!

Telegrafberget - LP huomioitu desibeli.netissä 4/5 arvoisesti. Olipas mukava lukea arvio jossa kuvataan kappaleita ja esimerkiksi niiden herättämiä tuntemuksia - tätä voisi kuvitella itsestäänselvyydeksi arvioiden suhteen muttei mielestäni suinkaan ole.

Tästä innostuneena koetan yltää vastaavaan Monkeesin uuden levyn kanssa. Nyt.


Tää lähti Lasse Kurjen "Rakkaudella" ohjelmasta, Our Own World soi siellä ja olihan se ihana. En kyllä osannut heti arvata että kuuntelen uutta Monkeesia! Jäänsärkijässä ei ollut tätä sillä sekunnilla mutta asiaan luvattiin korjaus. Luonnollisesti asia hoitui.

Good Times (säv. Harry Nilsson) lähtee aidoilla saundeilla mikä selittyy "osin" sillä että se on äänitetty 1968. Nyt seittemänkymppinen Dolenz pääsi laulamaan tähän nyt päälle, näin tulkitsen kansivihkoa. Perus rokkenroll hyvällä fiiliksellä.

Seuraava biisi onkin sitten oikea uus biisi. Ja seuraava ja seuraava. Trio You Bring the Summer (Andy Partridge), She Makes Me Laugh (Rivers Cuomo) ja Our Own World (Adam Schlesinger) on kesämusaa sokerisimmillaan, laji joka on hemmetin vaikea silleen että sitä jaksaa kuunnella. Tätä jaksaa, varsinkin toi Our Own World aivan huikea. Cembalot kilkkaa ja papat laulaa huikeella tatsilla harmonioita.

Gotta Give It Time (Jeff Barry/Joey Levine) on taas vanha biisi johon on laitettu jotain. Hauskasti tässä on sama riffi kuin Coralin Talkin' Gypsy Market Bluesissa ja se on luonnollisesti kuningas-riffi se. Me & Magdalena (Benjamin Gibbard) rauhottaa menoa pianon kuljettamana, ajattelen Idlewildia. Tähän laitetaan adjektiiviksi ihana. Kantria.

Whatever's Right (Tommy Boyce/Bobby Hart) on vähän kevyempi yritelmä, josta mieleen jää ennen kaikkea kierron lopuksi soitettava pätkä Beatlesin It Won't Be Longia (ja olikohan Bad To Me vähän tommonen myös) joka kuullaan myös She Makes Me Laughissa. Sitten vuorossa vanha Love To Love (Neil Diamond) ja king David laulaa arkistoista. Taustalauluja uusittu, ihan sama, ei haittaa.

Peter Tork saa levylle biisin Litlle Girl, ja hyvä näin. Birth of an Accidental Hipster on nimestään huolimatta Paul Welleriltä ja Noel Gallagherilta paras biisi moneen moneen vuoteen. Jos en tietäisi paremmin, luulisin että Weller laulaa tän. Tossa ylhäällä siis tää video.

Wasn't Born To Follow (Goffin/King) on levyn vika vanha äänitys, tämäkin täyttä rautaa. En tykkää yhdestäkään muusta versiosta, kivitä vaan mutta en tykkää. Tämä paras. Michael Nesmithiltä narulle laitettu I Know What I Know on "hiukan" pateettinen mutta 1:40 instrumentaalikierros paljastaa kauneuden jonka muistaa sitten jatkossa koko biisin ajan.

Ja lopetus, huuhhuhhuh. I Was There (and I'm Told I Had a Good Time) by Dolenz/Schlesinger ja vokaaleissa ei muka ole Liam Gallagher? Sgt. Pepper ja kaikki muukin samalta laatikolta missä Beady Eye tonki ekalla levyllään. Hemmetin hyvin vedetty, jes! 5/5.
.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Give Me a Reason

Joo rakkaudella Mancity mutta parikyt paikkaa ja 1-1... huhhuh. Jotain hyvää fiilistä kehiin:



Tähän on upotettu niin saundi, melodia kuin rakennepuolella aivan helvetisti hyviä juttuja. Isoin ero madchester-bändeihin tässä on laulaja, ei äänen puolesta oikeestaan vaan fyysisen laulamisen puolesta. Ihan törkeen hyvä. Ilmeisesti livenä ei mee ihan näin hyvin mutta sehän kuuluu asiaan :)

Kuuden minuutin kohdalla alkaa hymyilyttää hallitsemattomasti, "we're gonna do a dance, it's called ameba".