Näin nimesi Martin Carr erään ei parhaan biisinsä. Toveri Vepsun ansiosta päätin tutustua tähän sankariin, ja eka biisi mikä kuuntelin kuulosti kumman tutulta. Aloitetaan tästä...
Niin, toi on yks maailman parhaista biiseistä minä tahansa päivänä keneltä tahansa kysyttynä, joo, just näin. Mites se Webb?
Ei hirveä yllätys, että John Calella on hyvää musaa. En oo vaan ikinä kuunnellu :)
Kovassa rotaatiossa myös Gold Against the Soul remaster kaikilla herkuilla. Olin jo parissa nettikaupassa laittanu sen ja paljon muuta ostoskoriin, kunnes totesin etten halua ostaa mitään näin. Odottelin rauhassa päivää jolloin Keltainen Jäänsärkijä oli taas reittini varrella ja sieltä sitten. Kiitos taas Jyrkille hauskasta sananvaihdosta ja Jellyfishiä odotellessa!
Okej. Parempi tutkielma tämä on kuin Arttu Wiskari. Seuraava askel oli tämä:
Ja sitten muistinkin Oasis tribuutin joka pääsi listoille, joskaan en tämän paremmin eli nimi ei nyt tule mieleen, mutta I'd Like To Teach the World To Sing => No Way Sishän se oli. Top of the Pops. Joo ei täs mitään.
Muutamia recensioneja lukeneena näyttää siltä että isämmaan lehdistö on kääntänyt Håkanille selkänsä. Onhan tämä Rampljus vol 2 vähemmän kuin kokonaisen levyn sisällön arvoinen 21min mitassaan, mutta hyvää settiä se mitä siinä on.
Single Kaos Är Min Lady teki mulle saman mitä Tillsammans I Mörker eli ensin ihan se ja sama, mutta kasvaa. Ska Flyga Nu sisältää pätkät River En Vacker Drömistä ja Känn Ingen Sorg För Mig Göteborgista, Leila K räppäämässä, tämä ei voi mennä pieleen eikä menekään. Laitetaanpa se tähän:
Jos tää ois julkaistu kokonaisuutena, sanoisin edelleen että vahva 4/5. Kuuntelen kumpaakin levyä koko ajan. Vi ses på Ullevi 2100!
Ai niin ja lippalakit päähän Kari Tapiolle ja Björn Wahlroosille, onko tämä yhdennäköisyys jo monta kertaa mainittu?
Tämä tai mikä vaan noista uusista seitsemästä. Miten hän sen tekee? Musa on täynnä tunnetta ja innostusta vaikka tää on joku kymmenes platta.
Yhtenä selityksenä mietin sitä miten porukka kiertää tässä messissä. Björn Olsson aina mukana, muuten jengi vähän vaihtuu ympärillä, mutta edes takas. Nyt taas jengissä Jocke Åhlund, joka tuotti kymmenen vuotta sitten kaksi Håkanin levyä. Tällä levyllä muusikoissa ei ole mulle niin tuttuja nimiä, usein sille listalle on vetänyt vertoja vain sanoitusten namedroppailut.
Mut siis mitäs tässä, kuuntelen levyä ja hymyilen.
Muuta hyvää, Coralin 2018 levy on paras sitten Roots & Echoes, Alice Boman odottaa tossa soittimen päällä, Strokesin uus on ihan sika hyvä, ja sit Talk Talk Spirit of Eden, no se ei oo ihan uus, mutta mulle on, ja vaikuttaa levyltä johon tulen palaamaan säännöllisesti. Jotain kaikuja tästä Verven Storm In Heavenillä?
