Levy on saman tyyppinen kuin Kortedala, kirkasta saundia ja yleisesti aika positiivista Call Me Al vibaa musiikissa sanojen mennessä milloin mihinkin tunnelmaan. Tarinoita Jensistä/kertojasta ja ihmisistä joiden kanssa hän on tekemisissä. Sämplejä on melko vähän, ja nekin välillä vanhasta pankista (Postcard #17 - Be Good). Ulkopuolinen tuottaja what what!
Tärkein kysymys, ovatko melodiat parempia kuin missään muualla tänään? Avainbiisi vastaa että parhaimmillaan onneksi ovat! Kertsi menee ihon alle. Lisäksi tarinat ovat useammin hyviä ja kestäviä, ehkä toi To Know Your Mission siinäkin mielessä paras. On se mun mielestä harvinaista että kun sanoja lukee, niin ne toimii tosi hyvin, ja sitten biisit alkaa kuulostamaan paremmalta kun se tarina on kunnolla päässä. Eli ne on kokonaisuuksia.
Onneks kerkesin tekemään oman ananasmehuriffini (Ett År Mer) ennen Wedding In Finistèren julkaisua. Linkki on pieni mutta kuulen sen joka kerta :)
Jonkinlainen välityö tämä minusta on. Smalltalkissa omalla sivullaan Lekman selvitti, että hän teki parikin levyä ennen tätä, ne vaan meni roskikseen eri syistä. Se kirjoitus on muuten tosi hyvä. Mutta siis tää levy, on hyvä joo, Lekman asteikolla 3/5 tai 4/5 jos nyt ohuesti kiinnostaneet puolet levyn biisestiä päättää kasvaa (esim. How We Met, the Long Version todnäk tekee näin), mutta odotan kyllä edelleen tulis Jensiltä sellainen Jason Pierce -henkinen totaalinen "kattokaa nyt, näin se tehdään, joka nurkasta", hullun neron taidepaketti musiikillisesti, ei pelkästään sanoituksien osalta.
-------
Päivitys: kyllä se kasvaa sieltä. Hotwire the Ferris Wheel pyörii päässä ahkerasti, Kanske Är Jag Kär I Dig tulee mieleen jotenkin, hyvä hyvä hyvä fiilis. Yleisesti oon alkanu diggaaman laulusaundin Michael Stipe vibasta. Ja onhan ne nykyään saman näkösiäkin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti