Ashcroft taistelee, Ashcroft voittaa

Hyvää settiä, mm. Music Is Power lähtee paremmin kuin ikinä siitä biisistä arvaisi. Ja silti on vähän semmonen jähmeä fiilis yleisöstä, en tiiä. Ehkä jotain gladiaattorihenkeä tässä esityksessä, esiintyjä tarvitsee yleisön puolelleen vähintään yhtä paljon kuin yleisö tarvitsee esiintyjänsä.

Hyvä veto siis mutta (mutta = sana joka mitätöi edeltävän asian) tuli mieleen että päättyykö jokainen konsertti Bittersweet Symphonyyn? Kaivan tämän tiedon jos kaivan.