Tuli vaan mieleen, en nyt pysty kuuntelemaan musiikkia mutta laitetaan tähän ylös niin ei pääse unohtumaan. EDIT: kehno arvaus. Cody kyllä laulaa helvetin hyvin. Mutta ei oo Headphone Masterpiece. Jännää et nettiaikana tää on jossain kymmenissä kuunteluissa. Tää sen sijaan oli heti alusta lähtien kondiksessa, haluisin kaikki vanhat EP:t mut en saa:
Jukalla oli tähän linkittyen hyvä pointti. The Roots feat. Cody Chesnutt - The Seed. Eli vedetään sun biisi, sä laulat ja soitat, meidän biitti ja räpit => sä fiittaat. Geffenin vika jne. mut onhan toi aika läppä.
ketjua voisi varmasti jatkaa, mutta ei välttämättä paremmilla bändeillä. Huomioni kiinnittyi The Everlastingin kertsin riviin "In the beginning, when we were winning" - miten en ollut aiemmin yhdistänyt tätä Broder Danielin biisiin "When We Were Winning"? Pohdin mitä kaikkea muuta yhteistä näillä bändeillä on, koska intuitioni sanoi että nämähän ovat ihan samaa juttua, ja juuri siksi pidän ja ennen kaikkea silloin aikanaan pidin näistä niin kovasti.
Yhteistä on esimerkiksi korostettu "me vastaan muut" asetelma, bändi jenginä, jota muu maailma ei ymmärrä. Tämähän ei ole harvinainen teema mutta kuitenkin. Tyttöfanit. Jonkinlainen älykäs ulottuvuus, haastatteluissa ja sanoituksissa yritetään sanoa jotain, ja niitä pidetään tärkeinä koska voidaan sanoa jotain sellaisen formaatin puitteissa mistä muut bändit ei välitä. BD:n sanoitukset toki olivat dadaa, mutta fiksuilua sekin oli. Lavalla on agressiota ja fyysisyyttä, mutta sen ulkopuolella ei todellakaan vedetä machona, päin vastoin.
Musa on erilaista, vaikkakin halutessaan siitä löytää yhtäläisyyttä kehityksen kautta, molemmat lähtivät punkimmasta ilmaisusta liikkeelle, arvatenkin ihan käytännön syistä. MSP varioi tyylin suhteen paljon enemmän, ja kikkailu on täysin sallittua, kitarasooloissa jopa suotavaa. Myös laulajan kyvyssä hallita instrumenttinsa on hiukan eroa.
MSP:
BD:
Bonus: jossain brittimusalehdessä kehuttiin 90-luvun lopussa Manicsia: parhaat sanat, parhaat se ja tämä ja tuo, ja yhtenä mainittuna parhaat sointukierrot. Eipä tuu liian usein vastaan tämä, vaikka esim. Loven Forever Changesista kirjoitettaessa sointukiertojen arviointi olisi paikallaan aina. Hyviä kulkuja on kyllä.
Odotin joko a) väsynyttä menoa b) huonoa uudistumista tai c) näiden mystistä komboa. Sain jotain muuta ikisuosikiltani Idlewildilta.
Ensinnäkin olen myöhässä asiani kanssa siksi, että tätä levyä ei ole näkynyt missään, ja olen idealistina ajatellut ostaa levyjä kivijaloista. No, olen toki ollut myös vetelä. Tilaamaan jouduin, ja olen ollut pullollani tyytyväisyyttä.
Levyn avautuminen meni kuten 100 Broken Windows, eli eka rundi antoi ei mitään, ja tokalla loksahti liki kaikki. Näin käy vain Idlewildin kohdalla. Tulin sellaiseen tulokseen, että tämä johtuu bändin tahattoman humoristisista ominaisuuksista, ja siitä että epäilen pitäväni vähiten niistä biiseistä joista he pitävät itse eniten. Aikanaan vaikka joku Little Discourage oli listani häntäpäässä ja sitä ne tuntuvat soittavan vieläkin.
Huumoria on mielestäni tän uuden avausbiisi, riffit, "jyräävyys" ja Roddyn runonlausunta siinä päällä, ensin vituttaa ja sitten naurattaa. Mutta sillä tapaa lämpimästi. Jees, tämmöstä on siellä täällä, eikä siinä mitään, tämä ominaisuus on myös kääntynyt yhdeksi monista asioista joista pidän tässä bändissä.
Sitten huippubiisi Nothing I Can Do About It:
Kuuntelin autossa tätä toista, levyn avannutta kierrosta, ja kun tämä lähti niin lähti lujaa. On yksinkertaisesti hyvä biisi, jossa on tunnetta ja se välittyy. Klassiset Idlewild-elementit löytyy, tuttua vaikka American Englishista, rakenne ja melodioiden tyyli stemmoineen. Tätä minä rakastan.
Seuraava Every Little Means Trust menee tasan samaan kategoriaan. Muita maininnan arvoisia olkoon On Another Planet (skeitataanko taas?), Use It If You Can Use It (torvia, jammailua, jees!) ja So Many Things To Decide (made important decisions far too late in life?). Vähän on Roddyn ääni madaltunut mutta useimmissa biiseissä ihan yhtä hyvät fiilikset tulee.
Mitään uutuuden hyvyydestä pois ottamatta hiukan nostalgiaa, olihan tää aikamoista:
(Captain löytyy samasta setistä myös, se on vielä parempi kuva tästä ajasta)
Kuten Aarnio sanoi peruuttaessaan naapurin koiran päälle. Mestarin titteli kannattaa nyt maahanmuuttokeskustelun liennytyksen nimissäkin siirtää Halla-Aholta Pasilan miehelle. Seuraavaan käsikirjoitukseen vaihtaisin kyllä eliittinaisten toimituspaikaksi arabimaiden sijaan avaruuden ja Veiko voisi olla vatsasta puhuva dromedaari. Will Smith tai Samuli Jackson päärooliin.
Setelit on tosin jo käytetty, että rahoittajaa pitäisi sitten hakea. Ei liene suurempi ongelma.
Siinä uusi vähemmän vaatimaton termi jolla voisin tuotoksiamme kuvailla. Otetaan viestinnässä semmonen 180:n asteen käännös. Koska mitään ei ole ulkona, annan kaksi esimerkkiä jotka täyttävät otsikon kriteerin:
Fudiksessa tilanne tasaisempi, SJK:n mestaruus Simo Valakarin johdolla tyylikäs suoritus ja sarjassa jännää loppuun saakka, Ruotsissa Norrköping piikkipaikalta viimeiselle kierrokselle, no pupeltaminen allowed.
ostit levyn x? Mietin täs yks päivä että sitähän saattaisi muistaa jotain ostotapahtuman ympäriltä melko moneenkin levyyn liittyen. Satunnaisotannalla:
Ash: Sonic 7's ja Hellacoptersin There By the Grace of God => Lappeenrannassa joku osuusliike. Ostin samalla jotkut melkeen-Clarksit jotka oli helvetin hiostavat, sen lisäksi että niistä nokkelampi näki kohtuu kauas et ei ollu ihan Clarksit. Laitetaas kummaltakin yks kun ei todellakaan voi päättää kumpi parempi, tai siis Ash voittaa 11-3 mutta ässäbiisit tasan.
On vaan.
Ei kai tästäkään oikeesti tarvii sanoa mitään? Tai no sen voi sanoo et No Song Unheard viel kovempi.
Sit seuraavaan levyyn, Death In Vegas ja Satan's Circus. No ei kyl muuten muista kun et Stupidosta lähti, ja tää oli niitä aikoja kun eräässä porukassa oli tyyppi jota nimitin paremman sanan puutteessa Death In Vegas -tyypiksi. Kun satunnaisesti kohtasimme, puhuin aina tästä bändistä koska se oli käyny niitten keikalla ja hehkutti niin mielellään.
Tässäkin oli vielä ihan järkee:
Ja sit kokeilin viel kerran haroa hyllystä jotain ja osu vähän höm ulkoreunalle. Lost Patrolin Songs About Runnign Away. No Stupidosta, ja oisko ollu talvi. Ei paljon auennu itse tapahtumasta. Mut tässä oli taustalla loistava biisi Alright, joka tuli Musikbyrånista tai jostain ja sit oli pakko hommaa. Koko levy oli ihan toisesta laidasta, kunnon hiippailua ja puhaltelua. Otin tän silti Saunalahteen yksiin bileisiin, olihan se yks biisi niin jytä.
Mulle oleellisin on kuitenkin tämä:
Ekoja biisejä joita vetäessä pääsin itse lauluni kanssa johonkin yhteyteen. Hieno biisi.
Lopputuloksena todettakoon että oli todella surkea satunnaisotanta, oikeesti muistan niin kovin paljon levynostoreissuista ja tilanteista ja digi my ass.
Det har aldrig funnits ingen stor ide bakom de här blog. Den här iden är stor: jag ska då och då skriva nåt på samma vis som jag skriver låtar. Direkt och snabbt.
Av svenska språket och mina kunskaper kan jag säga (tyvär), att en dag på jobbet skrev jag en brev på svenska och frågade om en kollega om hon kunde läsa de över om de fanns nånting att göra om. Och de fanns. Typ en sats av ord (kan inte komma ihog hur man säger "lause" :)) var rätt. Så här vi går, ordboken i hyllan.
Trotts de här, för nån orsak älskar jag att skriva, tänka och sjunga på svenska. Märk till att orden prata hänger inte med där för nån orsak. Men jag förstår andra åsikter också. Jag minns när en kompis i skola var tvungen att översätta orden "koserier" och kom upp efter en minut på finska med vad översatt tillbaks till sverige skulle vara "ko serier". Och läraren som frågade en kille "Hur säger man: minä pelkään opettajaa [jag är rädd av läraren]"?" => vart ska man gå?
Om man vill ha nåt snabbt och direkt, så borde man ha de färdigt i tio eller femton minuter. Till sist ska jag tillbaks till en minne när jag var tio och bodde i Norrköping. De var vinter och vi var ute på bakken med skolan, de var idrot tror jag men vi görde inget som liknade idrot. Kastade bara snö och sånt. Jag minns att det var en lekbråk och i mitten knuffade jag en flika på, du vet, under huvuden, över magen. Hon stod där och tittade, kunde inte säga inget, inte för att hon trodde jag hade gjort de för jag är en svin (jag tror jag var de inte då), utan för att hon kunde inte tänka sig att de skulle ha hänt så. Jag var tio, och tänkte inget om faktan att hon, tolvårig, hade vad man kallar bröster.
Vad menar de? Vet inte. Alla såna saker får mig att älska att skriva, tänka och sjunga på svenska. En dag kanske också prata, får ses.
Ja kun kirjoitan lyhyesti, tarkoitan sitä kirjaimellisesti. No se oli semmosta vähän sinnepäin. Tykkäsin eniten taas niistä lappalaisista. Ne oli oikeestaan tosi hyviä. Liam voisi olla sormusten herra. Noelimpi veti vielä oman välisetin Masterplanilla, greit!
Toinen juttu mikä on greit on tää:
Siis tietysti koko idea on hulluudessaan hieno, mut nyt osuu biisikin. Tää setti on muutenkin terävöitynyt mun mielestä loppua kohden, tai sit kyse on vaan siitä että tulee biisejä joissa on mun suosikkielementtejä sample-puolella ja muutenkin.
Oasis-vuosijuhla tai miten vaan. Huomenna kuitenkin mennään, onko tahti tämä:
vai tämä:
Siellä sen sit näkee. Mojokin oli! Vitsi tätä elämää. Oisko tää niin väsynyttä jos olis vähän keitoissa? DJ-setin tahtiin musavisailu onnistuu kyllä edelleen varsin iloisesti, "tää on Goldfinger!"
Parsley Innin laulajajäbä oli mielestäni Backwardsmanin laulaja. Himassa kaivoin EP:n esiin ja ei se niin ilmeistä enää ollutkaan. Paita päälle Janne Ahonen!
Paras Axl-vokaali? Kitaroita tos taas kuuntelin, hauskasti miksattu näitä silleen et ei taas tajua aina millon jutut tulee kahdesta kitarasta ja millon yhdestä. Lähinnä tossa säkkärissä siis.
Used To Love Her, mitä läppää!
Ja samalla kekseliäällä kuvalla One In A Million. Manicsin Sleepflower "nojaa" tähän jonkin verran. Soolo on ihan tajuton. Tätä ei kovin moni osaa, soittaa silleen et kuulostaa välillä ihan lapasesta lähtevältä ja sit heti takas jossain huippumelodiassa, ja vaikka välillä tilutellaan niin groove ei unohdu. Tästä se mulla aika pitkälle lähti. Tai siis mihinkään pitkälle lähdetty mutta pointtina oli ().
jättivät tyylikkäät jäähyväiset Tavastialla 29.8.2015. Oli tultava ajoissa, sillä aavistelin tämä kappaleen olevan kärjessä:
Hyvää tykitystä koko setti, ja pikku hiljaa välispiikitkin lämpenivät. Suosikkini oli tarina kappaleesta (jonka unohdin...) joka oli Riku Pääkkösen mukaan heidän ainoa hyvä kappaleensa. "Askon [Kallonen] mukaan meidän kaikki kappaleet oli ihan paskoja. Nykyisin Asko kysyy multa että "onks tää hyvä biisi?""
Hieno bändi. En ole kuunnellut liikaa, mutta 2000 käytiin kolmella keikalla parin kuukauden sisään ja siitä jäi joku erityinen fiilis bändiä kohtaan. Suosikkibiisini on Playing With Dinosaur (onko se ees sen oikea nimi) mutta tubesta paras on tää:
Näitten videoilla on kohtalaisesti alaspäin peukuttamista, joka nosti omaa kiinnostustani. Ja täähän on ihan mahtavaa! Emmä tiiä, kai tää osuu sinne minne Russian Futurists, Wild Nothing jne
Toisesta kulmasta:
Olen merenalaisen maailman pauloissa nykyisin. Sebastian!
Myyjän suosiollisella avustuksella. Hollantilainen mieshenkilö jonka toinen albumi tarttui käteen ja suositus ostaa myös ensimmäinen.
Jes, tää on just se kasaribiisi mitä mietitkin. Internet tiesi kertoa, että tämä kaveri teki musaa viikon vuodessa kymmenen vuoden ajan ja 2013 tuli sitten levy En Låt Om Året. Hyvää kamaa, tämmöstä Junior Boys osastoa. Hyvä tarina myös - en edes yritä pilata sitä etsimällä kumoavia tietoja. Valinta kannen ja logon perusteella.
Osta yksi kitaralevy vuodessa. Taustakuuntelussa tuntu että on sama sointukierto koko ajan, mutta niinhän se on vaikka Jesus & the Mary Chainillakin.
Mestarikarhulta LP Lite Nya Melodier, jonka kannessa hän nukkuu pienen lapsen vieressä. Laitan tän seuraavaksi menemään ja fiilistelen. Pinon paras, tietenkin. Vissling i D ja niin edelleen.
"But Cheek, [sijoita manaatin valitsema kysymys]?". Lähtispä se nyt menestymään ulkomaille niin tämä kysymys voitaisiin asettaa esim. 10 kertaa peräkkäin ja ahhahhaa.
Anders Wendin ja kaverit pari vuotta sitten:
Tässä tämmönen tökkäsy, en ole itsekään tähän kunnolla tutustunut, mutta tarkoitus on. Vähän samaan tapaan voisin todeta että I'm Still Here on kovin leffa ikinä.
Mielleyhtymien suuhteen olen kenties jotenkin vammautunut, koska Dust N' Bones lähti heti soimaan tosta riffin lopusta.
Diggaan tässä aikalailla kaikkea, saundia, biisejä, sanoja.. Roskalavojen Rokkitähti on jotenkin semmonen rasittava, semmonen että tulee oikeesti mieleen että sitä ois voinu vetää joku Juice (saa Juicesta pitää, itse en saa siitä vaan mitään) johon sitten viitataankin. Se nillityksestä, muuten aika rautaa. Muista Viedä Roskat, huhhuh. Masteroijalla ollut hauskaa!
Pyöritin tossa levysoitinta opetusmielessä ja tämmönen mielleyhtymä tuli. Ei nyt sama biisi mutta paljon on yhteistä tunnelmassa, melodiassa ja saundissakin jotain.
Tota Curen singleä kuuntelin satoja kertoja 14-15 vuotiaana. In Between Days, The Exploding Boy ja sitten tämä A Few Hours After This. Mitä tuleman pitää?
Jensin kohdalla jo vähän tiesin. En kuitenkaan liikaa, joten tämän aikakauden biisit pääsivät vielä ihon alle suodattamattomina. No, ei tarvitse kuin laittaa vaikkapa tämä biisi päälle, alun falsetti, ja aikasiirtymä on valmis.
Kysymys johon emme saa vastausta NYT-liitteen kysymyssarjasta.
Antti Tuisku, banaani kuorilla vai ilman?
Ian Brownin ekat kaks levyä mahtavia, millon oot viimeks kuunnellu tätä?
Kunto-ohjelma, kunto-ohjelma vankilassa, muslimidieetti vankilassa, juoksu, no homo ja natsijutut, niiden kumoaminen, kauna, viha, rakkaus, random isku metalliputkella jonka kung-fu apina otti handulla vastaan... hemmetin monta hyvää haastattelua noiden tiimoilta.
Two Headed Dog kuulosti tosi kämäseltä, olin jo luovuttamassa, kunnes kappale kaksi kaiken muutti. MT-rokkia parhaimmillaan. Kuunnellessani mietin lähinnä että maailma on ton jätkän mielessä näyttänyt tätä laulaessa varmasti todella erilaiselta omaani verrattuna.
Yks päivä Hannun kanssa jutellessa Polyphonic Spree tuli mieleen, kun pauhasin näiden surkeasta Fragile Army levystä. Mitä väliä, kaksi ekaa on upeita!
Juttu lähti siitä, kun mietittiin levyn mittaa. Onko 27 min levy? Jos se oli sitä 60-luvulla niin kai se on edelleen. Ja näiden eka sisältää noin seitsemän kappaletta ja yhden 20 min hyminän, jolla mittaa sitten tuli.
Toiseen suuntaan meni Phil Spector You've Lost That Loving Feelingin kanssa. Singleen merkattiin kestoksi 3 min 5 sek jotta se soisi radiossa paremmin. Oikea kesto on:
Bloodflowers, ehkä se julkaistiin aurinkoiseen vuodenaikaan kun se mielessäni sopii tähän päivään. Ei missään nimessä pelkkä depislevy, kuten ei mun mielestä ole trilogiasta Disintegrationkaan. Jäin jumittelemaan kahteen hienoon yksityiskohtaan: ekan biisin intro, onhan se makeeta kun vedetään vaan sointukiertoa läpi reipas minuutti, radio soittoon sitten joku muu.
Sitten tämän biisin soolo:
Olin ihan varma että jossain muussa näitten biisissä on tasan sama soolo, ja että tämä on semmoinen hieno viittaus. Yritin vähän etsiä, Apart - ei, Closedown - ei ihan sekään, A Letter To Elise - se on vaan juoksutus. Kai se on sitten oma juttunsa, en tiedä kumpi olisi hienompi lopputulos. Ihanaa musaa joka tapauksessa. Robertkin näyttää tossa ihan Henrik Berggreniltä eikä, hmmm... no ei nyt mennä siihen.
Tynnyrissä eläjä kolisteltiin hereille Hesarin toimesta. Håkanin mutsi tekee musaa.
Eli löydät ainakin Spotifysta jos ei muualta. Björn Olsson messissä, joten ei yllätys että tulos on erinomainen.
Onhan siinä jotain Dom Kommer Kliva På Dig juttua mutta mun mielestä hyvät biisit ottaa aina jostain vauhtia, ja kunnolla.
Tosta koko jutusta tulee niin hyvä fiilis. Olen 76, voin tehdä mitä huvittaa. Tajutonta. Vahva osta.
Oon katellu Pop'n'Rollia, jos ei noista välity yhtäläisyys niin siitä sitten viimeistään. Mikko on vielä niin anti-persu että aina jaksaa naurattaa kun saan tämän assosiaation päähäni.
Tässä yks hyvä biisi:
Meinasin välillä nukahdella levyä kuunnellessani, vaan kyllä sinne oli palkinto piilotettu. No Bryan.
Osa 2/3 Music Kickup raportista, kyllä se näyttäisi toimivan. 1.5 sitten nähdään onko joka paikassa biisi nimeltä Lös.
Onko uus Blur kova? En edes yritä, tässä mun päässä pyörivä juttu:
Mitäs muita rumpaleiden pyörittämiä bändejä on? Siis silleen, että suurin musiikillinen panos sävellys/sovitus/jne tulee sieltä? Weeping Willows tulee mieleen, ja tietty Ganes. Mut ei näitä varmasti liikaa ole.
DC5 oli muuten hauska ilmestys livenä, junnuna kieriskelin näitä Ready Steady Gosta katsoessani. Hauskaa oli muistaakseni rumpalin seisominen, se että nää hymyili enemmän kuin Hermans Hermits, ja jotenkin ne kuteetkin oli olevinaan pellen näköset. Nyt kun katsoo niin Mando Diao näytti tältä alussa, mutta niitä pidin yksiselitteisen viileinä. Siis sillon joskus... X factor.
Raportoin täällä miten asia etenee. Telegrafberget julkaisee Music Kickupin kautta ensimmäisen kappaleensa. Luulin jo että homma on ihan tasan selvä, mutta liian helpolla oltaisiin silloin päästy. Kohta nähdään onko käyttäjässä vika, ovatko virheet ominaisuuksia, vai hoituuko asia jotenkin järkevästi. EDIT 20.4.2015: hyvältä näyttää, support osaa hommansa... olen luottavainen!
Tony Wilson 70-luvun alusta: "Kuinka monta huonoa Van Morrison levyä voit ostaa ennen kuin luovutat?" Jotain samaa tässä ajassa on, sitä yrittää ostaa levyjä, mutta liian usein hyllyyn päätyy jotain merkityksetöntä. Latauslistoista nyt ei kannata edes puhua.
Henrik Berggren: "Tuntuu yhtä fiksulta vastata kysymykseen 'Mitä teet' että 'Olen muusikko' kuin vastata 'Olen astronautti'". Saisiko jostain lisää näitä?
Vesa laulaa, runoilee, kehittää paleodieetin, you name it. Mutta onko hänestäkään Yrjö Vartian haastajaksi? Miehen, jonka ideoiden rinnalla suhteellisuusteoria on keveää näpertelyä?
Näin se kuitenkin on, että ei elämä olisi mitään ilman kunnon persoonia. Nyt voi taas äänestää yhtä sellaista, esimerkiksi Länää. Millähän meriiteillä nyt mennään?
Ebbot Lundberg - Backdrop People (vinyylisingle, kuuntelen ajallaan)
Broder Daniel - Forever boksi (aijai)
El Perro Del Mar - Pale Fire (annan tälle mahdollisuuden vähän myöhässä, huomenna)
Winhill / Losehill - Trouble Will Snowball (på Spåret var bättre men det här växer)
Håkan - Boma Ye (oishan siellä ollu ihan kiva olla messissä)
Jonas Schwatz - Xpedition (onks tää sitä EDM:ää? Kasvaa, kasvaa)
Skenet - Altting Rullar (törkeen makee kansi, levyn nimi, mut sit siellä on viulu ja en kestä sitä!)
Hederos & Hellberg - Bless Me (live, just hyvä)
Tossa vikassa on paljon covereita. Hyviä valintoja, No Fun ja silleen. Tässä vähän cover-ideoita: Hallelujah kantriversiona jodlauskertsillä, The Revolution Will Not Be Televised - instrumentaali, Pave Maijaselle Love Will Tear Us Apart - Paul Young versiona. Ja sit Panu Larnos - Sympathy For the Devil vrt. klassinen Eye of the Tiger sillon 2005 tai mitä se oli.
Tästä diggaan ihan sikana:
Tätä on nyt puskettu joka suunnasta ja kiva että kerrankin pusketaan jotain tosi nastaa, aitoa, toiveikasta, ja ennen kaikkea hyvää kamaa. Ei kaikki hyvä tule lännestä.
Tutulta kuulostaa tietysti, mutta toisin kuin ekalla soololla, jota en kuuntele koskaan, nyt homma toimii. Ekalla rundilla tuli seuraavia assosiaatioita:
In the Heat of the Moment - säkkärissä My Big Mouthia? Remix korostaa yhteyttä Verven All In the Mindiin.
The Girl With X-Ray Eyes - Masterplania lainataan hienosti, kierto menee ristiin. Nimen linkkasin Girl With the Dirty Shirttiin kun haen BHN-yhteyksiä, huomaat trendin kohta.
Lock All the Doors - Morning Glory, kitara kikka ja säkkärin soinnutkin. Hyvä biisi.
The Dying of the Light - Kertsissä tekee mieli vetää Ashcroftin Keys To the Worldia. Voishan tähän sointukulkuun vetää vaikka mitä, mutta tunnelma on juuri tuo.
The Right Stuff - hyvä että AA on mukana levyllä, ja tätä dissaamatta ehkä ihan fiksua ettei kuitenkaan koko levyä.
While the Song Remains the Same - En ees tähän hätään muista biisiä mutta nimestä pisteitä, While My + Zeppelin.
The Mexican - Säkkäri My Big Mouth, ja Dig Out Your Soulin joku juttu kans pyrkii mieleen.
We Can't Go Back - kunnon poikabändimeininki. Ei vaan, enemmän Be Here Now, säkkäri on ihan I Hope, I Think, I Know. Kertsi on suoraan jonkun toisen biisi, mutta mahtava 97 meininki koko ajan.
Bus Stop - Ei kun Ballad of the Mighty I.
Tossa linkatussa mennään mm. It's Getting Better Maniin. Osa on rippauksia, osa kierrätyksiä, osa vaan viittauksia. Revolution Song on varmaan jostain Oasis-demoista. Tää on kokonaan hyvä juttu, kiitos Noel.
While He's Away. Bloggailun aloituksen jälkeen olen nyt tehnyt kyseenalaisen ennätyksen: kalenterikuukausi ilman merkintöjä. Tämä kertoo monesta asiasta. A) minulla ei ole älypuhelinta B) käyn töissä ja siellä on hommia C) himassakin on jotain hommia D) muutenkin olen onnistunut käyttämään aikaani muulla tavalla, hyödyllisesti? Sitä en lähde arvailemaan.
No, kuitenkin. Olen ostanut levyjä, paljon levyjä. Osa hyviä, osa ok, ja vähän skeidaakin (BJM - My Bloody Underground, arvosana miinus ääretön). Joukossa on ollut yksi täysosuma:
Who on aina ollut mulle singlebändi + Circles, täysin turhaan. Juuri tähän aikaan bändi oli hyväntuulinen kuin Beach Boys, Disguises kääntyy yhestä kohasta mulla aina You're So Good To Meksi:
Kokonaan hyvä levy, hookkeja ei toisteta liikaa, falsetit pyörii nuotin ympärillä, kaikki on tehneet biisejä ja meininki on juuri niin sekopäistä. Keithin I Need You voisi olla Kinks-cover:
Til the End of the Day mielessäin. Bonus-biisi In the City taas lainaa mukavasti Runawayta. Haluan Moonin kuteet.
Ohjelma on På Spåret, jonka uusinnat pyörii femmalla. Sieltä opettelen matkailuruotsia mutta joo pääpaino on kyllä tässä musassa. Aiemman blogin puolella tätä jo hehkutin eikä mikään ole muuttunut. Hieno tilaisuus bändille päästä tekemään suosikkibiiseistään jekkusovituksia ja ilmeisen hyvällä prosentilla solistivieraat myös lähtee messiin, sen verran kovia nimiä yleensä on. Ebbot tulee perjantaina!
On tässä yksi jos toinenkin musahomma josta olen innoissani, mutta täällä päivitystahti on ollut... vetelä. Pitkälti se johtuu siitä, etten ole juurikaan internetin äärellä. Älyttömin on Jensin setti:
Näitä tulee lupauksen (joka toistaiseksi on pitänyt) mukaisesti yksi viikossa koko vuoden ajan. Nämä ovat luonteeltaan erilaisia biisejä siten, että näitä ei ole hinkattu miltään osin. Ja juuri siitä kamasta mä pidän eniten! Kuulunhan "eka demo oli paras" koulukuntaan.
Odotan toki albumia edelleen, mutta nyt en pakahdu. Teit Jens karhunpalveluksen tässä mielessä. Nöyrä kiitos.
