Pikku BM-tarina

Piffin yli 50-sivuinen "black metal tarinat" keskustelu innosti muistelemaan 90-luvun alkua. Oma tarinani ei maantieteen puolesta sovi tuohon ketjuun joten tässä tulee:

90-luvun alussa Norrköpingissä sain kunnian seurata etäältä black metal ilmiön syntyä. Itse olin nössö G'N'R-nuori kun muutamaa vuotta vanhemmat kavereideni tutut samasta koulusta olivat jo paholaisen pauloissa. Minullekin kertoiltiin musiikista, esimerkiksi tähän tapaan: introna kirkon kellot ja joululaulut tms. ja sit lähtee tykitys hekoheko. Myytti yhden tyypin itsarista oli varmaan se kovin juttu, tarina taisi aluksi mennä niin että se oli tehnyt musiikkivideon, jonka lopuksi pamahtaa. Taisi olla rikkinäisen puhelimen versio Per Deadista.

Tämä oli tietysti itsessään jo kymmenvuotiaasta kovin jännittävää. Mutta sitten oli tosiaan vielä nämä isot pojat, jotka mellastivat yläasteen puolella. Jäbät mm. valoivat muutaman kilon painoiset väärinpäinristit, mutta kun ne olivat vähän epäkäytännöllisiä koristautumismielessä, niin pommittivat sitten koulun kaappeja niillä. Huhuttiin myös jostain kirveshipasta ja hautuumaalla rellestämisestä. Yöllä tuhannen asukkaan kerrostaloyhtiössä stereot tuuttasivat bläkymusaa täysillä, siis nupit kello viidessä. Ilmeisesti jutut olivat pääosin tosia.

Eräs luokkakuva oli jäänyt mieleen, Hakolan Mika veti corpsepaintit naamalla ysillä. Päätin googlailla hieman. Linja on pitänyt, Ofermod niminen bändi on pystyssä, ja meno paikoitellen huuruista (wikipedian artikkelin mukaan nauhoitukset keskeytyvät linnareissuihin jne). Hakolalla oli ihan normipäivänä luotivyöt ym. messissä, Mardukin keikoista puhui ja silleen. Ja jonain päivänä jahtasi minua leikkimielisesti ympäri koulun pihapöytää. Oi niitä aikoja.

Tätä olen paljon pohdiskellut, että minkälainen musailmiö pitäisi nyt olla, jotta nuoret saisivat siitä vastaavassa määrin kicksejä? Ihan arvioimatta ilmiötä hyvä/huono-akselilla, johonkin saumaan tuo on osunut todella hyvin. Nykyaikana kun artistien oletetaan olevan Facebookissa mainostamassa keikkoja ja netti tuo kaikki juorut kaikille, niin onhan vastaavan mystiikan luominen tietysti paljon hankalampaa. Tai ehkä näitä ilmiöitä on, mutta minä en niistä vanhana kääpänä tiedä!

P.S. Tämä nauratti kovin. Tuolloin oli tapana koekuunnella levyjä musiikkiliikkeessä. Muistaakseni se oli Tomi, joka päätteli Their Satanic Majesties Requestin olevan jotain tosi rajua matskua, kansi jäi vissiin näkemättä. Joitain minuutteja odotteli että intron vitsi loppuisi, ja tajusi sitten että eihän tää lähde. Tosi myrtyneenä kertoi kokemuksesta... RIP.

Tässä sitä positiivisuutta

Hymyile peiliin ja jos ei koko maailma niin ainakin joku hymyilee kanssasi. Aiempaa tekstiäni tarkentaakseni Rumban tilaus alkoi kohdallani tarkalleen numerosta 22/04. Kannessa nuori Ruudolf, Husky Rescue ja Ed Harcourt. Kaapo lähti Voltasin kanssa Global Battle of Bandsin finaaliin Lontooseen, tästä mielikuvasta on törkeän pitkä matka Voice of Finlandiin. Lehdessä oli juttuja Earliesista, Detroit Cobrasista ja Wojciechista, singlearvioissa Mando Diaon Clean Town käynnistyy vertauksella Broder Danielin julmaan kaupunkiin... ai että!

Minä, metro ja tämä albumi kannettavassa CD-soittimessa. Minä ja "toimisto" (mikähän Imroz silloin oli nimeltään?), minä ja Indian Villa. Minä ja kaikki ne tyypit jotka kuvioissa pyöri. Nastaa!

It's the end of Rumba as we know it

and I feel fine.

Oleellisin lehden tilasta ja tilanteesta on sanottu täällä. Vähän tuossa vitsailtiin, että pitääkö lukea kohta Suea, no ei tarvitse sitäkään.

Oma suomalaisten musiikkilehtien tilaajahistoriani alkoi vuonna 1992 Soundin puolella ja Rumbaan vaihdoin (silmäys kirjahyllyyn) 2005. Oikeastaan siksi, että Soundi oli Tamperelainen setälehti jossa hyvää oli lähinnä Tero Alanko, ja Rumba oli räväkkä ja hauskasti kirjoitettu musiikin Pahkasika. Sitten jossain kohtaa kansiin alkoi eksyä väärää porukkaa. Ja lopulta lehden sisällä ei ollut juuri mitään, mikä tuntuisi miltään.

Paremmin menee kun avaa joka toinen viikko lehden vanhimmasta päästä. Tästä näkökulmasta voisikin kirjoittaa jotain positiivista seuraavaksi. Mutta tällä kertaa:

Pettymyksiä

Ei saanut cdon toimitettua Make Uppia. Viiden euron kuponkinsa voivat säästää jollekin joka tätä pelleilyä paremmin jaksaa. Pettymys nro 2: Rumba muuttuu viisinumeroiseksi. Onko tästä kerrottu jotain tarkempaa kuin mitä laskuerittelystäni voin lukea? Noh, tästä lisää siinä tapauksessa että jaksan päättää tilaukseni. Jatkossa tulee varmaan enemmän tekstiä siitä ettei musiikki kiinnosta eikä sängystä nouseminenkaan oikein huvita ja kihti iski ja

Tämä nyt esimerkiksi on hyvä, kirjottakaa aasit siitä:

Tai tästä:

Mutta tietysti voitte pistää Arttu Wiskarista lisää dataa kehiin, siinä on tosi hyvä esimerkki jannusta, josta musiikkilehdistä rahaa maksavat ihmiset eivät saa tarpeekseen.